Black Sun Empire (NL)

perjantaina 15.3. 23:00 KOKO TALO

Black Sun Empire (NL)

Kulttisuosikin asemaan noussut hollantilainen drum & bass -trio Black Sun Empire saapuu Suomeen! Neurofunkin kuninkaiksikin tituleerattu kokoonpano villitsee yleisön Helsingin Ääniwallissa perjantaina 15.3.2024.

Raskaamman ja kokeellisemman drum & bassin edelläkävijänä tunnettu Black Sun Empire koostuu kolmesta näkemyksellisestä jäsenestä: Rene Verdult sekä veljekset Micha ja Milan Heyboer. Vuonna 1993 Utrechtissa perustetusta artistiprojektista on vuosien saatossa syntynyt myös arvostettu Blackout-levymerkki ja ympäri maailman ulottuva tapahtumaimperiumi, joka on innoittanut kokonaista uusien artistien sukupolvea. 

Black Sun Empire löysi toden teolla oman äänensä, kun drum & bass saavutti huiman suosionsa keskellä 90-lukua. Yhtye imi inspiraatiota erityisesti genren synkemmästä puolesta, jonka pioneereina toimivat siihen aikaan lontoolaiset levy-yhtiöt, kuten No U Turn, Grooveriderin Prototype Recordings sekä Ed Rushin ja Opticalin perustama Virus. 

Menestynyt kokoonpano on julkaissut tähän mennessä kuusi studioalbumia ja heidän tunnetuimpiin kappaleisiinsa lukeutuvat mm. The Sun, Arrakis, Feed the Machine ja Dawn of a Dark Day. Oman levy-yhtiönsä kautta he ovat olleet mukana antamassa lähtölaukauksen monille drum & bassin arvostetuimmille nimille, kuten Noisia, The Upbeats, Mefjus ja State of Mind.

Black Sun Empire on kiertänyt väsymättä ympäri maailmaa kovassa kysynnässä olevilla livekeikoillaan, erityisesti Euroopassa, Australiassa ja Pohjois-Amerikassa. Suuren ja uskollisen fanijoukon saavuttanut yhtye on tähdittänyt omien headline-keikkojensa lisäksi isojen festivaalien lavoja mm. Glastonburyssa, EDC:ssä, Lowlandsissa ja Pukkelpopissa.

LIPUT
Ennakkoon Ticketmasterista 30 € + lippukaupan kulut
+ Security fee 3,50 €

Soittoajat julkaistaan Ääniwallin nettisivuilla tapahtumaviikolla.

Tapahtuma on K-18. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen ennen tapahtumaan saapumista: aaniwalli.fi/turvallisuus