KLAMYDIA, PERKELE (SWE)
lauantai 20.4. 18:00 ROOM 1

KLAMYDIA, PERKELE (SWE)

Osta liput FB Event

Punk raikaa Tampereella ja Helsingissä huhtikuussa - vaasalainen Klamydia ja ruotsalainen Perkele yhteiskeikoille alkukeväästä!

Yhtyeet nähdään lauantaina 20. huhtikuuta Helsingin Ääniwallissa.

Pitkän liiton punk rock -legenda Klamydia on myynyt pitkän ja monivaiheisen uransa aikana jo satoja tuhansia levyjä. Vuonna 1988 perustettu bändi julkaisi lokakuussa ’Timanttinen keikka, hemmot’ – nimisen livealbuminsa, joka julkaistiin ainoastaan striimipalveluissa ja jonka kansitaiteesta vastasi Suomen virallinen Aku Ankka – piirtäjä Kari Korhonen. Tällä hetkellä yhtye keikkailee ahkerasti ympäri Suomea.

Vuonna 1993 Göteborgissa perustettu punk-yhtye Perkele on vieraillut Suomessa vain kerran aikaisemmin. Perkele-nimi on saanut alkunsa laulaja ja perustajajäsenen Ron Halinojan suomalaisista juurista. Perkeleen ensimmäinen albumi ’Från flykt till kamp’ oli täysin ruotsinkielinen, kun taas albumilla ’Voice of anger’ yhtye vaihtoi kielensä englanniksi. Ruotsinkielisiä kappaleita kuullaan kuitenkin yhä silloin tällöin levyillä ja myös vuonna 2008 ilmestyneellä albumilla ’Längtan’ on mukaan päässyt suomenkielisiä kappaleita. Mm. Klamydia on toiminut Perkeleen musiikillisena vaikuttajana.

Hengenheimolaisuuden myötä yhtyeet tahtovat tehdä yhteiskeikat kummassakin maassa ja Klamydia suuntaakin Perkeleen vieraaksi Ruotsiin myöhemmin vuoden 2024 puolella.

AIKATAULU:
18:00 OVET
18:45 PERKELE
20:30 KLAMYDIA

LIPUT

Ennakkoon Tiketistä 36,50 € + lippukaupan kulut
Liput ovelta 39 €, mikäli jäljellä
+ Security fee 3,50 €

Soittoajat julkaistaan Ääniwallin nettisivuilla tapahtumaviikolla.

Tapahtuma on K-18. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen ennen tapahtumaan saapumista: aaniwalli.fi/turvallisuus

Pälkäneentie 13 BVallilaHelsinki