Ääniwalli

lauantai 12.11. 19:00 ROOM 1

THYRFING (SE), HAVUKRUUNU, VERMILIA, GOMORRAN

Viikinkimetallipiireistä tuttu jo kolmatta vuosikymmentä vaikuttanut pioneeri Thyrfing saapuu Suomeen yhdelle keikalle Ääniwalliin Helsinkiin 12. marraskuuta. Thyrfing aloitti vuonna 1995 Tukholman undergroundissa ja kehittyi pian yhdeksi pakanallisen metalliskenen merkittävimmistä bändeistä. Yhtyeen kahdeksas ja ensimmäinen albumi kahdeksaan vuoteen “Vanagandr” julkaistiin elokuussa 2021. Thyrfing esiintyi Suomessa viimeksi vuonna 2017.

Kylkiäisinä samana iltana kuullaan liuta kotimaisia synkempää koulukuntaa edustavia metallibändejä. Thyrfingiä on lämmittelemässä viime vuosina kovassa nousussa ollut blackmetal-yhtye Havukruunu, skandinaavista pakanametallia esittävä Vermilia ja tuoreempi blackdeathmetal-kvartetti Gomorran.

LIPUT

Ennakkoon 27 €
Liput ovelta 29 €
+ Security fee 3,50 €

Soittoajat julkaistaan Ääniwallin nettisivuilla tapahtumaviikolla.

Tapahtuma on K-18. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen ennen tapahtumaan saapumista: 
www.aaniwalli.fi/turvallisuus