Yhdysvaltalainen kulttiyhtye Drab Majesty saapuu Suomeen! Varhaisen new waven, post-punkin ja dream popin kaikuja futuristisen omaperäisellä otteella luotaava kaksikko nähdään pitkän odotuksen jälkeen Ääniwallissa lauantaina 21.10.2023.
Vuonna 2011 Los Angelesissa perustettu Drab Majesty sai alkunsa muusikko Andrew Clincon androgyynin alter-egon, Deb DeMuren, sooloprojektina. Suitsutetun esikois-EP:n saattelemana Drab Majesty kiinnitettiin legendaariselle Dais-levymerkille, jonka kautta debyyttialbumi ‘’Careless’’ julkaistiin vuonna 2015. Debyyttialbumin jälkimainingeissa kosketinsoittaja Alex “Mona D” Nicolaou liittyi yhtyeeseen, ja duoksi kasvanut Drab Majesty kiersi ahkerasti sekä Yhdysvaltojen että Euroopan klubeja. Kaksikon seuraavat albumit, vuoden 2017 ’’The Demonstration’’ ja vuoden 2019 ‘’Modern Mirror’’ nostivat yhtyeen kulttimaineeseen ja samoille lavoille muun muassa Deafheavenin ja The Smashing Pumpkinsin kanssa.
Teatraalisista keikoistaan tunnettu duo kiertää syksyllä Eurooppaa elokuussa julkaistavan ‘’An Object In Motion’’ EP:n tiimoilta. Kiivaasti odotetulla julkaisulla enigmaattinen yhtye jatkaa arvokkaasti jo yli vuosikymmenen jatkunutta taivaltaan toismaailmallisten viestien ja tarkkoja määritelmiä pakenevan taiteen leikkauspisteessä.
Illan avaa kotimainen Hollowland. Jonathan Engeldahlin ja Paavo Piekkarin muodostama projekti yhdistelee tuotannossaan mm. noise-musiikin surinaa ja lohduttomia shoegaze-melodioita. Hollowlandin tuorein julkaisu on elokuussa ilmestynyt Oath (Soon The Storm Will Pass, And We Will Fly Again) -EP.
Liput saatavilla perjantaina 14.7. klo 16 alkaen.
AIKATAULU
19:00 OVET
20:00 HOLLOWLAND
21:00 DRAB MAJESTY (US)
LIPUT
Ennakkoon Eventualista ja Tiketistä 25 € + lippukaupan kulut
Liput ovelta 27 €
+ _Security fee 3,50 €
_
Tapahtuma on K-18. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen ennen tapahtumaan saapumista: aaniwalli.fi/turvallisuus