U NATION PRESENTS: FERRY CORSTEN (NL)
perjantai 1.11. 23:00 ROOM 1

U NATION PRESENTS: FERRY CORSTEN (NL)

Osta liput FB Event

Elektronisen tanssimusiikin valovoimainen globaali tähti Ferry Corsten saapuu Suomeen! Hollantilaisartisti esiintyy Helsingin Ääniwallissa perjantaina 1.11.2024, ja luvassa on huikea kolmetuntinen setti.

Yli kahden vuosikymmenen pituisen uransa aikana Ferry Corsten on jatkuvasti pysytellyt kansainvälisen tanssimusiikkiskenen etujoukoissa ja pioneerina kokeilevien äänimaailmojensa ansiosta. Hänet tunnetaan myös lukuisista aliaksistaan, kuten Gouryella, Moonman, FERR ja System F, joista viimeiseksi mainitun alla hän on julkaissut mm. klassikon asemaan nousseen kappaleensa Out of the Blue. Lisäksi yksi Corstenin tunnetuimmista hiteistä Carte Blanche on julkaistu Veracocha-nimisen projektin alla.

Corstenin ajaton diskografia koostuu genrerajoja puskevista biiseistä, joista monet ovat saavuttaneet Top 20 -listasijoituksia mm. Isossa-Britanniassa. Kuusi studioalbumia julkaissut artisti on levyillään jatkuvasti keksinyt itsensä ja tyylinsä uudelleen. Hän etsii väsymättä uusia tapoja kaivaa esiin ajan hermolla olevia huippusoundeja sekä virtaviivaisen tyylikkäitä genreyhdistelmiä.

Kansainvälisesti arvostettu Ferry Corsten on palkittu kahdesti Ibizalla järjestettävissä vuosittaisissa DJ Awardseissa vuoden parhaana trance-DJ:nä. Hänet on myös palkittu elämäntyöpalkinnolla International Dance Music Awardseissa, ja nimitetty Hollannin kuninkaan toimesta Orania-Nassaun ritarikuntaan merkittävistä ansioistaan musiikin saralla. Hänen lisäkseen ainoat vastaavan kunnian saaneet DJ:t ovat Tiësto ja Armin van Buuren.

Omien kappaleidensa lisäksi Corsten on tuottanut virallisia remixejä lukuisille musiikkimaailman suurille nimille, kuten U2:lle, Mobylle, Boy Georgelle, Justin Bieberille, Duran Duranille, Public Enemylle ja The Killersille. Parhaillaan uutta Connect-albumia valmisteleva artisti on nähty pääesiintyjänä kaikkien elektronisen musiikkiskenen suurimpien festivaalien lavoilla ympäri maailmaa, kuten EDC, Creamfields, Ultra ja Tomorrowland.

LIPUT

Ennakkoliput alkaen 35 € (sis. palvelumaksut)
+ Security fee 3,90 €

Soittoajat julkaistaan Ääniwallin nettisivuilla tapahtumaviikolla.

Tapahtuma on K-18. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen ennen tapahtumaan saapumista: aaniwalli.fi/turvallisuus

Pälkäneentie 13 BVallilaHelsinki